Fanni-kirjasarja ja kirjojen kirjoittajat mediassa


Tuotearvosteluita


Käyttöideoita

Tunteiden sanoittaminen Fannin tunnetaitokorttien avulla

Jopa ne lapset, jotka eivät vielä osaa tunnesanoja tai osaa yhdistää tunnesanoja omiin kokemuksiinsa pystyvät juttelemaan tunteistaan taitavasti tunnekorttien avulla. Tunnekortteja voi käyttää arjessa monella tavalla keskustelun tukena. Lue lisää tunnekorttien käytöstä arkisen keskustelun apuna.

@kreisinhallintaa käyttää tunnekortteja lapsensa kanssa ensimmäistä kertaa:

“Välillä ei tarvitse tehdä muuta kuin levittää kortit pöydälle ja tarina alkaa – ilman yhtään johdattelevaa kysymystä ja tarvitsee vain olla läsnä ja saatavilla.

“Nämä kortit on todella kuvitettu lasten ymmärrettäviksi. Siinä missä alussa itse jäin liikaakin pohtimaan mitä tunnetta kortti kuvastaa, oli sen sanoma esikoiselle aivan selvä. Pieni iloinen tiikerinpoika Ralfkin oli ilmiselvä iloinen pikkuveikka.

“Hyvin äkkiä tunnetaitokorteista löydettiin arkipäivän tilanteisiin sopivia kortteja. Kun eräänä iltana isin kierrokset alkoi nousta, otti esikoinen leveän haara-asennon, laittoi käden eteen ja huusi: “Stop! Hengitä syvään. Tunne menee pian ohi.” Arvatkaa mitä? Tunne meni pian ohi. Niin pian, että koko kierrosten nousu vaihtui nauruksi.”

Lue lisää Kreisinhallintaa -blogista.

@kreisinhallintaa

Fanni lasten joogassa

“Olemme lasten joogassa tutustuneet stressiin ja rentoutumiseen Fanni ja rento laiskiainen kirjan avulla. Rentoutumistaitoja voi etsiä vaikkapa tunnemetsästä, josta löytyy erilaisia eläimiä (tähänkin voi hyödyntää kirjan eläimiä). Voidaan kokeilla millaisia eläinten liikkeetä ovat ennen laiskiaisen tapaamista, entä sen jälkeen? Kirjan rentoutusharjoitus on kiva ja sopii hyvin pituutensa puolesta myös pienemmille lapsille.  Sitä voi tukea myös kosketuksen avulla, jos se on lapselle ok. Kirjassa on myös muita kivoja harjoituksia, jotka sopivat hyvin lasten kanssa pohdittaviksi ja tehtäviksi sekä lasten joogassa että perhejoogassa. Tee itsestäsi laiskiainen käymällä selinmakuulle ja nostamalla kaikki neljä tassuasi ilmaan. Voit kuvitella roikkuvasi puun oksasta niinkuin laiskiainen ja hengitellä laiskiaisenergiaa jokaiseen tassuun vuorotellen.”

– Emma Jemmanen, somessa @jemmanen

fannin ideapankki
Fanni mukana lasten joogassa

Fanni vyöhyketerapiassa

“Rauhaan on tullut ihania 7-10 -vuotiaita tyttöjä viime viikkoina vapauttamaan tunteita ja puhumaan niistä. Hoidon jälkeen heillä on olo ollut silmin nähden kevyempi olo. Yksi “aina iloinen” 8-vuotias sai hienon itkupotkuraivarin hoidon jälkeen ja toinen 10-vuotias sai oivalluksen omasta rohkeudestaan ja siitä, miten omista tunteista voisi kirjoittaa kauniiseen päiväkirjaan.
Pääasia, että tunteenpurkaukset löytävät kanavan ulos, eivätkä suuret tunteet jää kehoa kuormittamaan piiloon ihon alle. Ollaan onnellisia kaikista tunnemyrskyistä ja siitä, että niiden jälkeen olo aina helpottuu!

PS. Tänään luimme tätä aivan ihanaa kirjaa #fannijasuuritunnemöykky Suosittelen, todella ihana tapa viettää lapsen kanssa ilta jos toinenkin!”

– Tiina Palva @rauhawellness
www.rauhawellness.fi


Fanni varhaiskasvatuksessa

Tunnetuokiot päiväkotiryhmässä Fanni-materiaalia käyttäen

Fanni kiusaamisen ehkäisyssä lapsiryhmässä

Leikitään tunteella

Fanni 1-3-vuotiaiden ryhmässä


Fanni erilaisissa elämäntilanteissa

Fanni apuna erotyöskentelyssä lasten kanssa

Kaksivuotiaan avantoreissu ja tunteiden sanoittaminen tunnekortein

Fannin tunnetaitokortit taaperon kanssa


Fanni-askarteluvinkit

Kivirölli yhteisöprojektissa etsitään ja tutkiskellaan tunteita

Fannin taikapullo


Fanni-kirjoista sanottua

Olen aivan rakastunut näihin. Aikaisemminkin olen tuonut esille, miten tykkään käsitellä vaikeita aiheita lasten kanssa kirjojen avulla, ja miten älyttömän tärkeänä lahjana vanhemmalta lapselle pidän sitä, että tunnetaitoja opetetaan lapselle jo pienestä pitäen. Tomaskin huutelee iltaisin, miten haluaa lukea ”orsua” iltasaduksi. Islan kanssa teimme viimeksi Suuri tunnemöykky -kirjan tehtävää, missä arvailin hänen ilmeistään mikä tunne on kyseessä. Pohdimme myös, oliko hänellä päivällä olleen hankalan hetken aikana tunnemöykky. Tunteet ovat tärkeitä.
Maria Kangaskortet, tubettaja ja some-vaikuttaja

Todella mahtava kirjasarja, jonka jokaisen perheen tulisi lukea!
Veera Kokkonen, Kasvun karuselli

Kun kuulin Fanni-kirjasarjasta, innostuin, sillä koskaan ei puhuta liikaa tunnetaidoista lasten kanssa! Kun sain käsiini Fanni-kirjat, niin tiesin, että lapset tulevat tykkäämään näistä kirjoista. Ja niinhän siinä kävi, että kun yksi oltiin luettu, luettiin nopeasti muutkin kaksi. Kirjat käsittelevät inhimillisesti, lempeästi, hyväksyvästi ja lastentasoisesti voimakkaitakin tunnekokemuksia. Kirjan eläinhahmot ovat samaistuttavia letkautuksineen. Me saatiin hyvät keskustelut näistä kirjoista lasten kanssa. Näitä voin suositella jokaiseen lapsiperheeseen.
Emmi Jansson Ready steady flow -blogi

Sadut ja harjoitukset ovat olleet oivallisia tunteiden ja stressin havainnoinnin opettelussa lasten kanssa. Esikoinen haluaa rakentaa oman tunnemittarin, jonka avulla voidaan yhdessä konkretisoida, kuinka mittari laskee takaisin vihreälle. Kiitos @kummakustannus ja kirjoittajat – oivallisia opuksia” “Ihanasti rahoitti se laiskiaisen harjoitus ja lapset olivat unessa ennen sadun loppua.
Asioiden välillä -instablogi 

Fanni-kirjasarja yllätti positiivisesti. Kirjoissa on upea kuvitus sekä monipuolisia harjoituksia tunnetaitojen kehittämiseen. Iso plussa kirjojen tavasta kuvata erilaisia perheitä
Iloa eskarissa

Kuvitus, tarinat ja ylipäänsä hahmot koukuttivat mut heti ensisilmäyksellä. Pakko myöntää, että Lillin ja Lennin perhemuoto oli myös iso plussa. Voi kuinka olenkaan kaivannut kirjaa, jossa sateenkaariperhe vain on muiden joukossa, ilman mitään numeroa. Luimme kirjan, jonka tarina oli yksinkertaisen ihana. Tarina piti isommatkin lapset otteessaan. Siinä me istuttiin sohvalla ja katsottiin kun kettuperhe riitelee. Ihan niin kuin mekin. Pian he selvittävät tilanteen, ihan niin kuin mekin. Se on ihan normaalia, mutta voitaisi hoitaa toisinkin. Mutta miten, mm. siitä juteltiin aika pitkäänkin.
Himahiipparit


On kyllä sellaiset kirjat että oksat pois. Oppii sekä vanhemmat että lapset.

Ihanat kirjat, en voi kuin ilolla suositella niin äideille ja isille kuin lasten kanssa työskentelevillekin.

Meiltä löytyy rento laiskiainen, joka muuten on täydellinen kirja rentoutumiseen sekä myös lapselle jolla on puheentuotossa ongelmia, lapseni tykkää laiskiaisen tavasta puhua joka on hidas, sovellamme tätä kotona monessa kohtaa, jos puhe menee solmuun, puhumme kuin laiskiainen, hiiitaaastiii.

Itseäni alkoi heti kiinnostamaan nämä kirjat, kun näistä luin. Epäilin, että näinköhän lapsia kiinnostaa. Päätin kuitenkin testata ja tilasin kolmen kirjan setin. Ensimmäinen luettu iltasaduksi ja kun riittävästi varasi aikaa, ehti käydä hieman keskustelua ja tehtäväkin. Tänään jatkettiin tehtävien parissa ja lapset pyysivät jo iltasaduksi lisää Fannia. Mahtava kirjoja, ihanat sadut sekä hyödyllistä tietoa ja mielekkäitä tehtäviä.

Käyttänyt nyt näitä 1-2 luokkalaisten kanssa ip kerhossa. Hyvä materiaali. Asiat jää lapsille mieleen.

Oikeen tärkeistä aiheista vihdoin ihania lastenkirjoja.


Opinnäytetyöt